Elintapojen muutokseen kuuluu luopuminen

27.4.2021 ”Elän vain kolmena päivänä viikosta ja loput päivät valuvat hukkaan.” Näin Pippa Laukan potilas oli todennut omasta elämästään. Nuo kolme päivää hän vietti mökillään luonnon parissa maata kuopsutellen ja loput neljä päivää työssä, jota hän omien sanojensa mukaan vihasi. Tuon tarinan jälkeen Laukka kehotti kuulijoita miettimäänkin, mitä hyvinvointi itsekullekin merkitsee, mikä on oman hyvinvoinnin […]

Kultasirkku

27.4.2021 Saimme vähän aikaa sitten kunnian tulla nimetyksi Suomen parhaiden työyhteisöiden joukkoon. Otimme voiton vastaan iloisena ja yllättyneinä. Meidän työpaikkana toimii Hoitokoti Kultasirkku Iisalmesta, Savon sydämestä. Hoitokoti on avannut ovensa heinäkuussa 2019 ja jokainen työntekijä tullut tänne erilaisista paikoista, tuoden mukanaan omaa ammattitaitoaan sekä osaamistaan. Olemme kehittäneet lyhyessä ajassa työmme omannäköiseksi ja kokeilemalla opittu meille […]

Uutiskirje 1/2021

20.1.2021 Vuosi 2020 oli täynnä perehtymistä, kartoittamista ja tilannekuvan rakentamista. Otettiin selvää missä vanhustyön kentällä mennään. Tältä pohjalta on rakennettu keväälle 2021 huikea webinaarien sarja! Mukana on nimekkäitä puhujia ja mielenkiintoista sisältöä. Klikkaa ”Lataa” ja lue kokopitkä uutiskirjeemme.

Miljoonahanke vanhustyön vetovoimaa parantamassa

Vetovoimainen vanhustyö –hanke uudistaa vanhustyön toimialaa Pohjois-Savossa. Vanhustyötä ja hoiva-alan työntekijöitä kritisoineet sensaatio-otsikot synnyttivät valtakunnallisen mediakohun vuonna 2019. Se oli lähtölaukaus vanhustyön veto- ja pitovoimaisuuden romuttumiselle. Eikä tällä hetkellä jylläävä koronapandemia tilannetta ole parantanut. Ongelmat näkyvät nyt vaikeuksina rekrytoida hoitajia työhön ja saada opiskelijoita vanhustyön koulutusohjelmiin. Lisäksi alan arvostuksen puute ja huono imago heijastuu työssäjaksamiseen […]