Vanhustyössä hyvää näkyvissä

10.11.2021

Vanhustyössä hyvää näkyvissä –webinaari herätti innostunutta kiinnostusta halki Suomen. Tapahtumaan ilmoittautui 480 henkilöä. Heistä kolmannes oli johtajia ja päättäjiä, kolmasosa vanhustyön tekijöitä ja yksi kolmannes opiskelijoita, vapaaehtoisia, asiantuntijoita ja muutoin aiheesta kiinnostuneita. Epäilemättä mielenkiintoa herätellyt vetonaula oli näyttelijälegenda Seela Sella, jonka olimme saaneet juontamaan tilaisuuden ja sanomaan suorat sanat vanhustyöstä. Tapahtuman palautteita lukiessa voitiin todeta esiintyjävalinnan osuneen kohdilleen.

Kaiken hehkutuksen keskeltä tiivistyy Seela Sellan vahvuus esiintyjänä ja juontajana. Hän puhuu elämänkokemuksella ja näkökulmasta hoiva-alan ulkopuolelta. Maalaisjärjellä ja kaunistelematta. Hänen ravisutteleva otteensa herätteli vanhustyön ammattilaisia katsomaan asiapitoisia esityksiä erilaisesta näkökulmasta. Moni sanoi ymmärtäneensä sisällön merkityksellisyyden aivan uudella tavalla. Järjestäjän näkökulmasta tällainen palaute lämmittää erityisesti. Onnistuimme tuomaan uutta tietoa ja uusia näkökulmia, sekä viihdyttämään yleisöämme. Onnistuimme tuomaan vanhustyössä näkyvissä olevan hyvän esiin.

Valovoimaisen juontajan lisäksi hankkeiden esitykset kiinnostivat ja herättivät kysymyksiä jo ennakkoon. Osallistujien vankka ammattitaito ja vuosien näkemys ikäihmisten hoitotyöstä ja siihen liittyvistä haasteista puhuttivat. Uusia käytänteitä, tekniikkaa ja toimintatapoja ollaan avoimin mielin ottamassa käyttöön. Tärkeinä asioina esiin nousevat ikäihmisen yksilöllisyys, oikeus oman näköiseen, arvokkaaseen elämään ja kuolemaan. Tulevaisuuden täytyy tarjota vaihtoehtoja asumiseen, hoitoon ja palveluihin. Tämä työn monipuolisuus on myös hoitajille tärkeä työhyvinvoinnin tekijä. Työn veto- ja pitovoima syntyy ammatillisesta itsetunnosta, jota kehittyvä ja kaikkia osapuolia kuuleva työelämä tukee.

Kirjoittaja Tytti Mönkkönen on hankkeen viestintäasiantuntija, joka fanittaa vanhuksia ja etsii vetovoimaa.