Työskentelen tällä hetkellä väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistossa, mutta aiemmalta koulutukseltani olen sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja sekä terveystieteiden maisteri. Olen työskennellyt vanhojen ihmisten parissa esimerkiksi kotihoidossa, vuodeosastoilla ja palveluasumisessa.

Ikääntyneiden hoitotyö on ammattitaitoa vaativa ala. Tästä ammattitaidosta on syytä olla ylpeä. Työssä tarvitaan esimerkiksi vuorovaikutusosaamista, tietoa turvallisista tavoista siirtää fyysisesti heikkokuntoista ihmistä, ymmärrystä ravitsemuksesta, suun hoidosta, ikääntyneiden sairauksista ja toimintakyvystä, turvallisesta lääkehoidosta sekä lääkkeettömistä hoitomuodoista. Näitä ja monia muita teemoja tutkitaan ja niistä opitaan jatkuvasti lisää. Ala siis kehittyy jatkuvasti ja omaa osaamistaan voi kehittää moneen suuntaan. Toisaalta työssä saa usein käyttää luovuuttaan ja hyödyntää vahvuuksiaan.

Osana väitöskirjatutkimustani olen haastatellut ympärivuorokautisessa pitkäaikaishoidossa toimivia hoitajia, asukkaita ja heidän läheisiään. Haastatteluissa olen selvittänyt heidän ajatuksiaan ja kokemuksiaan ikääntyneiden pitkäaikaishoidon asukkaiden toimintakyvystä ja kuntoutuksesta. Ikääntyneiden hoitotyössä toimintakyvyn tukeminen ja ylläpitäminen, joskus parantaminenkin, ovat keskeisiä hoitotyön tavoitteita. On tärkeää miettiä, mitä hyvä toimintakyky ja sen ylläpitäminen merkitsee käytännössä. Hoitajalla ja ikääntyneellä ihmisellä saattaa asiasta olla erilaiset käsitykset. Kysyn usein, miten hyvin toimintakyvyn ylläpitäminen onnistuu, jos asukkaalla ja hoitajalla on erilaiset käsitykset siitä, mitä hyvä toimintakyky on, mikä siinä on tärkeää ja mitä toimintakyvyn ylläpitämisellä tavoitellaan. Ikääntyneen ihmisen näkökulma on aivan keskeinen hyvän hoidon suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Toimintakyvyn suhteen ei kannata tavoitella sellaisia asioita, joita ikääntynyt ei koe mielekkääksi itselleen. Kääntäen: Asiakkaan tai asukkaan mielekkääksi kokemat asiat kannattaa ottaa toiminnan ytimeksi. Siksi esimerkiksi toimintakyvyn arvioinnissa ja hoitosuunnitelman kirjaamisessa painotetaan asiakkaan tai asukkaan oman näkökulman huomioimista. Kyse ei ole vain siitä, että tietokoneella on oltava kirjaus asukkaan näkökulman toteamisesta. Ajatuksen pitäisi siirtyä myös päivittäiseen hoitotyön arkeen.

Ikääntyneiden parissa työskentelevillä on hyvä olla teoreettista osaamista ikääntyneen ihmisen toimintakyvystä. Toimintakyky jaetaan usein erilaisiin ulottuvuuksiin: fyysiseen, psyykkiseen, kognitiiviseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Toimintakyky voidaan ajatella myös päivittäistoimintoina tai niinä toimintoina, joita ihmisen pitää tai hän haluaa suorittaa omassa ympäristössään. Tutkimukseni haastatteluiden perusteella voin sanoa, että hoitajien teoreettinen osaaminen on hyvällä tasolla. Käytännön työssä työntekijän luovuus nousee keskeiseen asemaan. Opittua tietoa pitää soveltaa arjessa. Haastattelemani hoitajat kertoivatkin, että parhaiten he pystyvät tukemaan asukkaiden toimintakykyä, jos he tuntevat asukkaat hyvin. Yhteinen sävel voi löytyä nuoruuden harrastuksesta, yhteisestä murteesta, lempimakeisista tai vaikka päivän politiikasta. Joku toivoo fyysistä läheisyyttä, joku viihtyy enemmän omissa oloissaan. Tärkeä osa hoitajan kokemuksen ja koulutuksen tuomaa ammattitaitoa on tunnistaa nämä tekijät ja hyödyntää niitä vuorovaikutuksessa ja luottamuksen rakentamisessa. Onnistumiset ikääntyneiden hoitotyössä tulevat kohtaamisista ja niistä hetkistä, kun voi nähdä oman työnsä merkityksen yhteisön ja yksilön hyvinvoinnille. Nämä kohtaamiset ja aito vuorovaikutus ikääntyneiden kanssa ovat tärkeitä paitsi hoitajille ja ikääntyneille, ne tukevat myös monin tavoin toimintakykyä.