Mitä toivon vanhuuden hoivalta?

Kun olen vanha, haluaisin, että minua hoitavat ihmiset tuntevat minut, elämäntarinani, persoonani ja arvoni. Toivoisin, että kanssani muisteltaisiin lapsuuttani ja mökkireissujani saaressa, metsässä samoilua, järvellä soutelua, savusaunassa saunomista ja aitassa nukkumista. Muistot ovat minulle tärkeitä, ne ovat osa minuuttani ja identiteettiäni.

Tärkeimpänä toiveenani on, että saan asua omassa kodissani – tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Jos terveydentilani tai toimintakykyni heikkenemisen takia tarvitsen palveluita, ne tuodaan kotiini. Kodissani on turvajärjestelmä, joka takaa osaltaan kodissa pärjäämiseni ja fyysisen turvallisuuteni sekä ilmoittaa kotihoidon työntekijöille ja läheisilleni, jos olen kaatunut tai muuten avun tarpeessa. Psyykkistä turvallisuutta lisää, että saan tarvittaessa ottaa tietokoneella etäyhteyden hoitajiini tai läheisiini. Ruoka-automaatista valitsen päivittäin mieliruokani ja lääkeautomaatti annostee lääkkeeni. Päivittäisestä avuntarpeestani huolehtivat ammattitaitoiset, ystävälliset ja empaattiset hoitajat, jotka tuntevat yksilölliset tarpeeni ja toiveeni. Toimintakykyni säilymistä tuettaan säännöllisesti jumpalla. Mieleistä ajanvietettä voin valita uuden teknologian avulla ja ulkoiluystäväni vie minut päivittäiselle kävelylenkilleni. Läheiseni vierailevat luonani usein ja voin pitää heihin yhteyttä myös teknologian avulla.

Jos joudun turvautumaan palveluasumiseen, haluan asua avarassa huoneessa, jossa on tilaa henkilökohtaisille tavaroilleni ja muistoilleni. Toivon, että minua hoitavat henkilöt huomioivat sen, että välillä viihdyn omissa oloissani, mutta nautin myös toisten seurasta. Haluan kuunnella mielimusiikkiani, katsella elokuvia, laulaa, piirtää, maalata, leipoa, ulkoilla ja jumpata – mutta peleistä en niin välitä. Itsemääräämisoikeuttani kunnioitetaan ja saan itse päättää, mitä puen päälleni, miten hiukseni laitetaan ja kasvoni ehostettaan. Haluan syödä kalaruokia mahdollisimman usein ja nauttia silloin tällöin lasillisen hyvää valkoviiniä. Minua tuetaan pitämään säännöllisesti yhteyttä lapsiini, koska he ovat minulle tärkeintä elämässäni. Luonani vierailevat läheiseni ja ystäväni voivat halutessaan yöpyä luonani. Hoitoyksikössä vallitsee turvallinen, kiireetön ja arvostava ilmapiiri ja minut kohdataan arvokkaana ihmisenä.

Kuka tahansa meistä voi tarvita vanhuuden päivinään apua. Odotamme silloin, että saamme elää täyttä elämää riippumatta siitä, millainen on avuntarpeemme tai asuinpaikkamme. Lähtökohtana hyvälle hoidolle ja palvelulle on vanhuksen elämänhistorian tunteminen. Pöytyällä sijaitsevassa Kartanokodissa jokaisesta asiakkaasta on tehty elämänkertataulu, jossa on valokuvin ja sanoin kerrottu vanhuksen elämäntarina. Miten ihana idea! Myös vanhuksen luonteenpiirteet, tavat ja tottumukset on syytä selvittää, jotta hoito on mahdollisimman yksilöllistä. Etenkin jos vanhuksella on muistisairaus, elämäntarinan tunteminen korostuu. Silloin voidaan jopa ennaltaehkäistä haasteellisia tilanteita, kun tiedetään esimerkiksi, mitä vanhus pelkää, mistä hän ahdistuu tai mikä häntä ilahduttaa. Hoitotoimien lomassa voidaan keskustella vanhukselle mieleisistä ja tärkeistä asioista, vaikkapa hänen lapsuuden leikeistään, koulunkäynnistään, nuoruuden tanssireissuistaan, maatilan töistään tai perhe-elämästään. Muistot luovat yhteyden tähän päivään ja tuovat vanhukselle merkityksellisyyden kokemuksen.

Kirjoittajat

Arja Virolainen on hoitotyön opettaja ja lehtori Savon ammattiopistossa, sekä Vetovoimainen vanhustyö -hankkeessa vanhustyön asiantuntija.

Heli Kekäläinen on vanhustyön asiantuntija ja työskentelee Savonia-ammattikorkeakoulussa.