Jari Pirhonen, tutkijatohtori

Helsingin yliopisto

Olen tutkinut työkseni vanhuutta ja vanhojen ihmisten hoitoa seitsemän vuoden ajan. Motivaatio tutkijan uralle siirtymiseen löytyi palvelutaloista. Valmistuin nimittäin lähihoitajaksi vuonna 2008 ja tein sijaisuuksia eri taloissa parin vuoden ajan. Lopulta päätin siirtyä tutkimaan sitä, mitä itse olin työssäni kohdannut. En lähtenyt siksi, että työssä olisi ollut pois työntäviä tekijöitä, vaan luulen päätöksen syntyneen perusluonteeni pohjalta. Minulla oli takana nuorempana kesken jääneet filosofian opinnot ja asioiden ihmettely taitaa olla verissä. Työtä tehdessäni huomasin palvelutalot monella tavalla kiinnostaviksi paikoiksi, ikään kuin erillisiksi saarekkeiksi tavallisten asuinympäristöjen keskellä. Palvelutalo on hyvin mielenkiintoinen sosiaalinen ja toiminnallinen ympäristö. Ihmisillä on erilaisia rooleja, jotka vaihtuvat eri tilanteissa ja eri ihmisiä kohdatessa. Ihmissuhteiden kirjo on valtava ystävyyssuhteista valtasuhteisiin. Palvelutalo on yhden koti ja toisen työpaikka. Palvelutalo on olemassa asukkaitaan varten, mutta hoivan tuottajan tarpeet määrittävät arkea yhtä lailla. Palvelutalot tarjosivat niin paljon ihmettelyn paikkoja, että filosofi minussa aktivoitui ja palasin yliopistoon pitkän tauon jälkeen, valmistuin maisteriksi ja jatkoin saman tien jatko-opintoihin tutkimaan pitkäaikaishoitoa ruohonjuuritasolla.

Väittelin kolme vuotta sitten hyvän elämän edellytyksistä vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidossa. Tutkimusaineistoni keräsin – kuinkas muuten – viettämällä aikaa palvelutalossa havainnoiden ja asukkaita haastatellen. Tutkiessani asukkaiden arvostuksia, motivaatioita ja toiveita polkuni johti vääjäämättä siihen ihmisen ytimeen, jota jo Aristoteles hahmotteli yli 2200 vuotta sitten puhuessaan eudaimoniasta eli inhimillisestä kukoistamisesta, jota joskus onnellisuudeksikin kutsutaan. Nykyfilosofi Martha Nussbaum on Aristoteleen ajatusten pohjalta esittänyt hyvään elämään liittyvän kysymyksen, josta tavallaan tuli minun tutkimuskysymykseni. Hän on nimittäin ehdottanut, että tutkiaksemme, elääkö joku ihminen hyvää elämää, meidän pitää esittää kysymys ”mitä tämä ihminen voi tehdä ja olla?”. Niinpä tutkin aineistoni pohjalta, millaisia asioita asukkaat saattoivat tehdä ja kuinka toteuttaa itseään palvelutaloympäristössä oman persoonansa ja tahtonsa mukaisesti. Aineistoa läpi käydessä alkoi piirtyä kuva siitä, millaisia asioita palvelutalon asukkaiden hyvään elämään kuuluu. Lopulta ei ole yllätys, että hyvä elämä palvelutalossa perustuu ihan samojen yleisinhimillisten arvojen toteutumiseen kuin missä tahansa muuallakin, mutta asukkaiden hiipuva toimintakyky ja kasvava avun tarve luovat erityisen otollisen kontekstin tutkia hyvää elämää ja sen toteutumista.

Hyvällä elämällä niin palvelutalossa kuin muuallakin on neljä peruspilaria, jotka perustuvat ihmisen mahdollisuuksiin toteuttaa itseään. Tarvitaan mahdollisimman paljon itsemääräämistä eli mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä, mutta itsemääräämisen edellytysten heikentyminen esimerkiksi muistisairauden vuoksi edellyttää hoitajilta valmiutta ottaa toisen ihmisen hyvinvoinnista vastuuta. Tarvitaan toimijuutta, jota voisi kutsua myös itsemääräämisen käytännölliseksi puoleksi. Eli tarvitaan mahdollisuuksia myös toteuttaa tehtyjä päätöksiä, mikä tarkoittaa asukkaiden heikentyneen toimintakyvyn vuoksi usein hoitajien alttiutta antaa apua ja nähdä vaivaa toisen ihmisen pyrkimysten vuoksi. Tarvitaan omana persoonana kohdatuksi tulemista, mikä usein edellyttää hoitajilta kykyä pysähtyä ihmisen äärelle ja halua oppia tuntemaan asukkaat ihmisinä. Lisäksi tarvitaan vielä kokemusta porukkaan kuulumisesta, mikä edellyttää asukkaiden sosiaalisten tarpeiden huomioon ottamista kaikkien talon käytänteiden ja rutiinien rakentamisessa.

Vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidon perustehtävän voi hahmottaa Aristoteleen ajattelun pohjalta vaikkapa näin: pitkäaikaishoidon tehtävä on auttaa iäkkäitä, toimintakykyään menettäviä ihmisiä elämään oman näköistään elämää elämänsä loppuun asti. Silloin hoitajan työn keskiössä on hoidettavien mahdollisimman suuren ”kukoistuksen” edistäminen. Hyvä elämä on samanaikaisesti sekä päämäärä että keino – hyvään elämään yltää vai elämällä hyvää elämää. Kuka muu, kuin vanhojen ihmisten hoitaja voi työvuoronsa päätteeksi todeta, että tulipahan taas reilun seitsemän tunnin ajan edistettyä ihmisten hyvää elämää. Kirjaimellisesti.

Lähteitä

Aristoteles. (1981). Nikomakhoksen etiikka. Kääntänyt ja selityksin varustanut Simo Knuuttila. WSOY, Juva.

Nussbaum, M. C. (2011). Creating capabilities. The human development approach. Cambridge, MA: Harvard University Press.

Pirhonen, J. (2017) Good human life in assisted living for older people: What the residents are able to do and be. Tampere: Suomen Yliopistopaino – Juvenes Print Oy. Saatavana http://tampub.uta.fi/handle/10024/101042 Sihvola, J. (1998). Aristotelismi, liberalismi ja hyvinvointivaltio. In E. Kemppainen & M. Mäntysaari (toim.), Aristoteles, Rawls ja sosiaalipolitiikka, 9–26. Saarijärvi: Gummerus Kirjapaino Oy.