BLOGISARJA Pian paluu

Viime viikon maanantaina minun puolenvuoden opintovapaani loppui ja oli aika palata takaisin omaan työhöni yksityiseen palvelukotiin. Jo pari päivää ennen töihin paluuta olin saanut työkaveriltani viestin, jossa oli kuva pukukopista, jonka ovessa oli kirkkaankeltainen muistilappu sekä mustalla tussilla kirjoitettu PIA. Se nauratti ja sai hyvälle mielelle. Oli mukavaa huomata, että joku odotti paluutani. Pukukoppikin oli jo valmiina.

Ensimmäinen päivä vähän jännitti vatsanpohjassa. Tulin töihin iso kassi olkapäillä, joka oli täynnä tavaraa, mitä koen tarpeelliseksi ottaa mukaani, sekä karkkia ja keksejä työkavereille. Vastassa oli joukko iloisia tuttuja kasvoja, jotenkin oli yllättävän helppo tulla takaisin.

”Annas kun katson sinua. Ketä sinä olet.”, sanoi yksi asukkaista, pää kallellaan, kun hain häntä päiväkahville.
Istuin hänen eteensä ja hymyilin. Hän ei sitä tietysti maskin takaa näe, mutta toivon hänen sen jotenkin aistivan, ehkä silmistäni huomaavan. Hän katseli minua pitkään ja sitten lopulta hän hymyili.
”En minä sinun nimeäsi enää muista, mutta en minä noita tähtisilmiä ole unohtanut.  Kyllä minä sinut muistan! Missä sinä olet ollut?”, hän kysyi hetken päästä.

Oli ihana huomata, että osa asukkaista jopa muisti minut. Minäkin pikkuhiljaa muistin, ketä halusi kahviinsa sokeria, kuka söi ruokaansa veitsen ja haarukan sijaan mieluummin lusikalla, ketä istui missäkin kohtaa ruokasalissa ja kenelle tuli laktoositonta maitoa.

Laitoin vielä tekstiviestin oman asukkaani omaisille ja kerroin palanneeni sekä jatkavani heidän äitinsä omahoitajana. Sain tekstiviestin takaisin, jossa luki ytimekkäästi: Ihanaa!! <3

Siltä minustakin tuntui!

Ilta oli hikinen, koska oli taas kuuman kesän jälkeen totuttava työvaatteisiin ja maskiin. Silti iltavuoron jälkeen, kun istuin pihasaunamme lauteilla, mietin, miten mukava töihin paluu minulla olikaan ollut! Tuntui mukavalta kuulla, että minua oli kaivattu ja kuinka tärkeätä onkaan huomata, että kuuluu joukkoon. Olla osa tiimiä.

Tiimi koostuu erilaisista ihmisistä ja jokaisen hoitajan pitäisi myös miettiä, mitä tuo mukanaan tiimiin tullessaan. Yksi ihminen voi tehdä ison eron. Hän voi tartuttaa hyvää mieltä ja innostusta tai latistaa jopa tunnelmaa. Minä uskon tuovani positiivisuutta, iloisuutta ja naurua, mutta myös geronomiopiskelijan syvempää innostusta tätä työtä kohtaan sekä tartuttavani sitä intoa myös muihin.

Samaa toivon antavani teille näiden blogipostausten välityksellä.

Tervetuloa seuraamaan!
#geronomiopiskelijapia

Kirjoittaja Pia on 42-vuotias vanhustyön erikoisammattitutkinnon suorittanut lähihoitaja, joka opiskelee SAMKissa geronomiksi ja lukee samalla avoimessa yliopistossa gerontologiaa.