Aurinkoisia terveisiä Porista!

Mikä tekee työpaikasta hyvän?

Mikä saa sinut viihtymään työpaikallasi?

Näitä asioita myös tässä hankkeessa pohdiskellaan: Mitkä asiat lisäävät hoitoalan veto- ja pitovoimaa?

Onko se hyvä palkka, e-passi, autonominen työvuorolista vai hyvät koulutusmahdollisuudet? Tai jotain muuta? On olemassa isoja ratkaisuja, joihin tarvitaan rahaa ja valtaa, mutta on myös olemassa pieniä asioita, joihin meistä hoitajista jokainen voi vaikuttaa.

Uskon, että jos haastateltaisiin tämänlaisen ”hyvän työpaikan” porukkaa, esille pongahtaisi usein myös vastaus hyvästä tiimihengestä, koska hyvässä työpaikassa on kiva porukka töissä, joka tukee ja innostaa toisiaan. Sinne on mukava mennä töihin ja tämänlaiseen iloiseen sekä innostavaan ilmapiiriin on myös keikkalaisena tai opiskelijana mukava tulla.

Miten sitten saamme sen hyvän työilmapiirin?

Mielestäni avoimuudesta on hyvä aloittaa ja yhteiset pelisäännöt pitää olla kaikille selviä.   Tasa-arvo, oikeudenmukaisuus sekä toimiva vuorovaikutus ovat avainasioita hyvässä työpaikassa.

Itse työyhteisön pitää olla ennen kaikkea myös turvallinen ja terveellinen. Eli jokaisella mielestäni pitää olla hyvä olla tiimissä ja tämän voidaan saavuttaa vain toistemme kunnioittamisella. Jokaisen hoitajan pitää myös haluta panostaa tiimiin, koska vain yhdessä saamme tiimistä toimivan.

Tämä on mielestäni sitä pitovoimaa, joka nousee yli muiden, kun työkavereiden kanssa vietetään jopa 40 tuntia viikossa. Hassua on, että tämänlainen pitovoima voidaan saavuttaa ilmaisilla asioilla, kuten hyvällä vuorovaikutuksella, iloisuudella, toisten huomioon ottamisella sekä hymyillä.

Opiskelijoiden ohjaus nousee työvoimapulan nostaessa päätä, mielestäni myös aivan uudenlaiselle tasolle. Tämä on taas sitä vetovoimaa, eli mikä tekee tästä työstä sen, että sinne olisi hakijoita.

Mielestäni me hoitajat olemme tavallaan käyntikortteja työpaikastamme, koska me itse annamme opiskelijoille kuvan siitä mitä vanhustyö siinä yksikössä on. Kuinka omistautuneita, kuinka ystävällisiä ja innokkaita me olemme?

Yhtenä esimerkkinä tästä, kun opiskelijoita tulee yksikköön, heille tarvitaan ohjaajat. Joskus on sellaisia aikoja, että normaali työ vie kaiken ajan ja tavallaan opiskelijoille ei ole sitä aikaa minkä heille haluaisi antaa, jotta voisi ohjata niin kuin haluaisi ja on myös totta, että kaikki hoitajat eivät koe oppilaan ohjausta omana juttunaan.

Eikö olisi ihana, jos jokainen yksikkö voisi itse ilmoittaa, mikäli haluaisivat ottaa vastaan opiskelijoita, kuinka paljon heitä otetaan ja ketä heitä ohjaa? Ohjauksesta maksettaisiin pieni palkkio, minkä yksikkö voisi käyttää työhyvinvoinnin lisäämiseen, esimerkiksi yhteisiin päiviin tai muuhun yhteiseen hyvään. Tämä lisäisi innostusta opiskelijoiden ohjausta kohtaan ja opiskelijat saisivat ohjaajan, joka haluaa heitä ohjata, nämä asiat, kun mielestäni ovat hurjan tärkeitä.

Oletko koskaan ohjaajana pysähtynyt ajattelemaan, että monelle nuorelle palvelukotiin työharjoitteluun tuleminen voi olla jopa pelottavaakin?  Kaikki asiat, jotka ovat meille hoitajille tuttuja ja normaaleiksi tulleita, ovat heille uusia. Moni nuori opiskelija ei ole koskaan tavannut ikäihmisiä, jotka ovat jopa 90-vuotiaita. Puhumattakaan muistisairaiden kohtaamisesta.  Kohtaaminen saattaa herättää paljonkin erilaisia tunteita, joista puhuminen opiskelijalle voi olla vaikeatakin.

Palvelukodin tuoksut, äänet sekä asukkaiden käytös saattaa olla todella vierasta ja vanhan ihmisen kohtaaminen jopa pelottavaa. Vaikka koulussa kaikki opetettaisiin niin mikään ei koskaan opeta paremmin kuin itse työ.  Monet asiat saattavat lisätä myös eettistä pohdintaa ja jos asioita ei avata kunnolla voivat ne jäädä opiskelijaa mietityttämään. Varsinkin saattohoitotilanteissa pitäisi aina muistaa ottaa huomioon myös se opiskelija ja tarjota hänelle myös tilaisuus purkaa tuntojaan ohjaajan kanssa.

Entä jos ohjaaja ei itse ole ylpeä ja innostunut työstään, minkä kuvan me silloin annamme työstämme tai yksiköstämme?

Pysähdymmekö, me hoitajat tarpeeksi usein miettimään miten puhumme omasta työstämme? Saako työmme meiltä itseltämme aina sen arvostuksen kuin sen kuuluisi saada?

Iloa työhönne!