18.5.2022

Savonian terveysalan opiskelijat tutustuivat gerontologian opinnoissaan Kasvokkain-näyttelyyn ja kokemuksia ja ajatuksia jaettiin opintojakson aikana, kokemukset on koonnut blogiin hankkeen vanhustyön asiantuntijana toimiva Heli Kekäläinen joka tekee Savonialla myös osa-aikaisen tuntiopettajan tehtäviä.

Kutsumusta ei voi laittaa leivän päälle

Kasvokkain näyttely toi alan opiskelijoiden mielestä alan laajuuden ja työtehtävien moninaisuuden näkyväksi esitellen monia erilaisia ammattiryhmiä alalta. Näyttely avasi myös hyvin eri ammattiryhmien työtehtäviä, jotka voivat olla monelle alalla työskentelemättömälle tuntemattomia. ”Ei välttämättä tule ajatelleeksi anestesiahoitajan työnkuvaa, vaikka moni on elämänsä aikana leikkaussalissa saanut apua vaivoihinsa”. Potilas ei tule ehkä ajatelleeksi, kuka häntä hoitaa leikkauksen aikana ja kuinka merkittävää työ on. ”Hän on se kosketus, jota potilas ei tunne eikä näe, mutta tekee vastuullisesti työtä todella korkealla ammattitaidolla”.

Kasvokkain näyttely -Meeri Koutaniemi ja Tehy

Näyttelyä pidettiin kokonaisuudessaan todella ajankohtaisena nyt, kun keskustelu alan palkkauksesta käy kuumana. ”Jokaisen suomalaisen pitäisi nähdä tämä näyttely” – totesi useampikin opiskelija. Näyttely keräsi kiitosta monesta suusta. Kovasti pohditutti ajatus, että pääsevätkö tämän näyttelyn näkemään ne päättäjät, jotka päättävät omalta osaltaan alan tulevaisuudesta. Tällä hetkellä Kasvokkain näyttely on nähtävillä Viitasaaren kirjastossa (2.5.-31.5.2022) ja Keravan kaupunginkirjastossa (16.5.–29.6.2022).

Yhteiskunnallisesti alan arvostus on heikko

Näyttely siivitti keskustelua ja kommentteja esimerkiksi alan arvostuksen puutteesta, alan vahvasta kutsumusammatin stigmasta ja alan palkkauksesta. Lisäksi tarkkasilmäiset opiskelijat aistivat näyttelyn esittelyistä myös väsymystä ja uupumusta alan nykytilannetta kohtaan ja arvottomuuden tunteita. Opiskelijat pohtivat, että pitääkö hoitajana todella ottaa palkatonta vapaata, jotta saa levättyä? Pidetäänkö meitä tulevia hoitotyön ammattilaisia vain menoeränä? Pidetäänkö meitä ahneina, kun haluamme pois naisvaltaisten alojen palkkakuopasta ja taistelemme oikeuksiemme puolesta? Aikanaan hieman epäonnistuneesti lanseeratut hoitohenkilöstön tsemppikortitkin kaivettiin mukaan keskusteluun, ”Tsemppikortit eivät auta”, ne eivät tuo juustoa leivän päälle. Muistetaanko ja arvostetaanko yhteiskunnassa lainkaan sitä merkittävää työtä, mitä teemme? Olemme läsnä syntymän ja kuoleman hetkellä ja monessa muussa ihmiselämän merkittävissä ja joskus dramaattisessakin hetkessä tarjoten olkapäämme, aikamme ja kulkien rinnalla vaikealla hetkellä.

Oman työn arvostus ja ammattiylpeys lähtee myös itsestä

Vaikka opiskelijat nostivat keskusteluun oman huolensa alan nykytilannetta kohtaan, nousi esille myös valoisia ja hyviä asioita. Vaikka työ onkin usein raskasta ja vaativaa, siitä huolimatta alalla pysytään. Työn merkityksellisyys ja potilaiden kiitollisuus olivat asioita, mitkä opiskelijat näkivät voimavaroina myös hoitotyön ammattilaiselle. ”Ne on ne pienet merkitykselliset hetket, esimerkiksi kohtaamisen ja auttamisen hetket, jotka auttavat jaksamaan aina vaan”.  Tulevat ammattilaiset näkevät työnsä tärkeänä ja merkittävänä. Työ nähdään vastuullisena ja työn hoitaminen laadukkaasti vaatii rautaista ammattitaitoa. Ihan jokaisesta ei ole hoitotyön ammattilaiseksi. Lopulta me voimme myös itse vaikuttaa alamme arvostukseen arvostamalla itse omaa työtämme, tuomalla esille sitä, mitä työ todellisuudessa vaatii ja olemalla avoimesti ylpeitä upeasta ammatistamme.