Olin viime viikolla äitini luona taas kahvilla. Hän on muuttanut kaupungin keskustaan eläkkeelle jäätyään viettämään eläkepäiviään.

Asunto on ihana ja tuntui heti kodilta.

Äiti on laittanut kauniista tänäkin vuonna joulua esille ja ihailin koristeiden määrää istuessani sohvalla. Silmäni osuivat myös hopean väriseen jo vähän vuosien saatossa kulahtaneeseen joulukoristeeseen, joka roikkui ovenkarmissa.

Se muistuttaa Lucia-neidon kynttelikköä (ilman kynttilöitä) mitä ala-asteella minulla oli Lucianpäivänä päässäni.  Se ei ole kaunis tai oikeastaan mitenkään järkevä koriste, mutta siihen liittyy ihan hurjasti muistoja. Olen ostanut sen siskoni kanssa Anttilasta ehkä ensimmäisenä joululahjana äidille ja isälle.

Se maksoi 5 markkaa ja me siskoni kanssa pidimme sitä kauniina, koska sen ympärillä on samanlaista hopeanväristä nauhaa kuin kuusenkin ympärille kiedotaan.

Se on roikkunut lapsuudenkodissani joka joulu sen jälkeen, eli nopeasti laskettuna ehkä 32 vuotta.

Väkisinkin naurahdin ja äiti huomasi sen.  On hassua, että saattaa olla pari koristetta mitkä palauttavat muistoissa niin monien vuosien taa.

Kuinka monta kertaa olenkaan seisonut koristeen alla ja nauranut koska se roikkuessaan näyttää myös enkelin sädekehältä.  Se herätti murrosiässä aina hilpeyttä, eikä ihme.

Toinen mihin kiinnitin huomiota oli vanha punainen tonttu, joka istuu keinussa. Se on sellainen todella vanha ja ruma. Ei mitenkään hellyttävä vaan sellainen isoposkinen ja vähän jopa vihaisen näköinen. Sen äitini on saanut isäni siskolta.

Nämä kaksi oikeastaan vähän rujoakin koristetta tekevät sen kaiken kauniin keskellä joulun ja saavat hymyn huulille. Nämä ovat ne tärkeimmät. Joskus kun aika äidistäni jättää, uskon sen 5 euron Anttilasta ostetun koristeen koristavan siskoni kotia joka joulu ja varmasti sitten vuorostaan vielä hänen tyttärensäkin.

Parin päivän päästä olin yksikössämme töissä.

Meillä Eija koristelee yksikön aina niin upeaksi. On kauniita valoja ja koristeita, kukkia ja upea kuusi. Joulun aikaan siellä on todella tunnelmallista ja ihanaa.

Hän ahkeroi koko vuoden ympäri ja kaikki juhlat näkyvät meidän yksikkömme arjessa. Kuinka onnekkaita olemmekaan?

Kiinnitin huomiota asukkaiden huoneissa oleviin asukkaiden omiin koristeisiin. Osa asukkaista on uusia, joten en ole heidän joulukoristeitaan koskaan vielä nähnyt. Oli ihana huomata, että joukossa oli myös niitä tosi vanhoja ja vähän rumiakin tonttuja.

Otin yhden tontuistani käteeni ja nostin sen asukkaan eteen. Katse kiinnittyi tonttuun ja sen jälkeen minuun. Hymyilin asukkaalle.

Ehkä tämä oli hänelle se tärkein joulukoriste? Se mikä kuljettaa hänet ehkä hetkeksi johonkin vuosien taa? Tai saa sydämeen hyvän tunteen, vaikka ei muistaisi enää miksi niin on.

Mielestäni asia, johon kannattaa tänä jouluna kiinnittää paljon huomiota.

Mitkä onkaan niitä asukkaiden jouluperinteitä? Mikä saa heillä sydämen sykähtämään?

Meillä vietetään tällä viikolla puurojuhlaa. Asukkaat ja hoitajat yhdessä.

, koska vallitsevan tilanteen vuoksi emme voi omaisia entiseen tapaan pyytää mukaan.

Juhla on aina kaunis ja tunnelmallinen. Siihen kuuluu joululauluja, kynttilänvaloa sekä riisipuuroa ja yllätys siitä kuka löytää sen mantelin. Myös pukki on käynyt joka vuosi ja tuonut vanhan ajan lahjapussit, joissa on pipari, rusinoita ja suklaa karkkeja.

Useasti puhutaan palvelukodeista negatiiviseen sävyyn, vaikka siellä on myös niin paljon hyvää ja kaunistakin. On niitä rumia tonttuja ja hoitajia, jotka oikeasti välittävät.

Ihanaa joulun odotusta!